Kaatosadekuuroja

Minulla ja säällä on jotain yhteistä. Emme osaa päättää. Sääkaimani sataa, tuulee ja paistaa saman vuorokauden sisään vuoronperään ja yhtäaikaisesti, minä itken ja nauran samaan aikaan enkä tiedä kumpaa mieltä mahdoin olla. Viha, pelko, välittäminen, rakkaus, kipu ja ontto ei-mikään kietoutuvat minussa yhdeksi sekavaksi tunteeksi. Vaikka aurinko kuumottaa iholla ja sade liimaa hiukseni päälakeen, en näe yhtään sateenkaarta. Unia näen kuitenkin. Yhdessä hän makaa kylpyammeessa punaiseksi värjäytyneen veden ympäröimänä ja joku muu vastaa puheluihin hänen puolestaan, kertoo tilanteesta ja minä itken keskellä kaupunkia, joudun vielä kertomaan kaikille muille hänen kuolemastaan. Heräsin oikeaan itkuun tajuten etten voi edes soittaa hänelle.

vesi

tuijotan autonikkunaa vasten valuvia sadepisaroita, joita tuuli kuljettaa laidalta toiseen ja luulen, että voin ohjailla niitä sormellani, jos ne liikkuvat haluamaani suuntaan.



seison suihkussa silmät kiinni hiukset silmille valuen ja pidätän hengitystäni, käännän pääni kohti kellertävää lamppua ja luulen olevani jossain muualla tai ainakin unohdan kuka olen ihan pikkuhetkeksi.



juoksen uimapuvussa pellolla valtavien sadettimien alla, kosteita mättäitä jalkojen alla. kiljumme silloisen parhaan ystävämme kanssa kun sadetin vaihtaa suuntaa ja tekee pyöreitä vesisuihkuympyröitä



minä kellun tässä yhteenkietoutuneiden tapahtumien nesteessä, ihan kuin pääni olisi täynnä vettä ja uisin tämän talon huoneesta toiseen kuten muumeissa enkä tiedä pitäisikö uida koiraa, sammakkoa vai perhosta mutta kerrankin se ei pelota minua.

kuvat.