Takka

Eräänä tavallisena syysiltapäivänä puoliksi syttyneestä takastani astui ulos pieni olento. Minä tuijotin. Se yski savua ja sen raajat paloivat liekkien pyörteillessä sen suomuisella iholla.

"Mikset sinä osaa sytyttää takkaa oikein?" se köhi ja toivoin kovasti, että osaisin. "Olisiko sinulla sytytysnestettä tai parempia ideoita?"

Pudistin päätäni.

"Minun on kylmä", se sanoi, istui takan reunalle ja tuijotti minua tuimasti iiriksettömillä eläimensilmillään.

"Ei ole. Tule viltin alle tänne sohvalle, katsotaan yhdessä piirrettyjä."

minä olen niljaiset puiden hylkäämät lehdet, jotka takertuvat kenkiisi ja tulevat sisätiloihin huoneisiisi asti, tapetoituvat seinillesi julisteiden lomaan ja huutavat olemassaolostaan. MINÄ OLEN LANKAKERÄLLÄ ITSENI SISÄLLÄ JA VÄSYNYT OLEMISEEN

ripustin lautakattoon ilmavirrassa pyöriviä pumpulipilviä

Kaatosadekuuroja

Minulla ja säällä on jotain yhteistä. Emme osaa päättää. Sääkaimani sataa, tuulee ja paistaa saman vuorokauden sisään vuoronperään ja yhtäaikaisesti, minä itken ja nauran samaan aikaan enkä tiedä kumpaa mieltä mahdoin olla. Viha, pelko, välittäminen, rakkaus, kipu ja ontto ei-mikään kietoutuvat minussa yhdeksi sekavaksi tunteeksi. Vaikka aurinko kuumottaa iholla ja sade liimaa hiukseni päälakeen, en näe yhtään sateenkaarta. Unia näen kuitenkin. Yhdessä hän makaa kylpyammeessa punaiseksi värjäytyneen veden ympäröimänä ja joku muu vastaa puheluihin hänen puolestaan, kertoo tilanteesta ja minä itken keskellä kaupunkia, joudun vielä kertomaan kaikille muille hänen kuolemastaan. Heräsin oikeaan itkuun tajuten etten voi edes soittaa hänelle.

olen nyrjähtänyt
ja nyrjähdyttänyt
tämän elämän myös

tahtoisin kovasti

pelkästään kellua

sukeltaa seassa

meriheinien, korsien

vaivatta ilman

hengitystaukoja

TUNNUSTELEN

KYLMÄNVÄREITÄ

KOURISTUKSIA

TUIJOTTELEN

VÄREILEVÄÄ

SÄLEVERHOA

Unohtuneesta

haluaisin niin paljon kertoa

mutta puhutko samaa kieltä?

osaan vain yhtä ainoaa...

älä anna minun koskettaa,

mitä tahansa muttei koskettaa!

olin kerran ihminen

mutta nyt kaikki hajoaa

unohtakaa minut, paetkaa

tämä

paluu

huolettomaan

ja

vaivattomaan?

ei

ilottomaan

itse luomaani

kudelmaan, jota

kantamaan

harteillaan

heidätkin tuomitaan

mutta

säikeet ei

suostukaan

hallintaan

silmukat tipahtaa

langat kiertyvät

jalkoihin, sormiin

ja kaulaan

kuristamaan

saamaan

neulojan

tukehtumaan:

sitenhän

tilanne

raukeaa!

mon amour!

tu connais

les jours tristes

quand j'était en train de oblier

ta voix tendre mais constant,

tes paroles tranquillisantes?

dernièrement

j'ai retrouve

l'espérance

quand

tu as rompu mes murs.

au cette moment

tu me voir:

ma peau roux,

douloureux.

mes yeux

qui ont pleuré

pour toi et toi justement

mais maintenant

je te jure:

"n'ayez pas peur!

je suis sur le point

de tomber amoureux

avec toi"